Kaiku ja porukat Instagramissa

maanantai 20. elokuuta 2018

Tulevat agilitykuviot

Jiihhaa!

Kaiku pääsi myös tulevalla kaudella agilityseuramme valmennusryhmään, jossa treenataan samalla kokoonpanolla kalenterivuoden ajan. Kouluttajana meillä on mahtava Mari Mäkelä AgilityFlow, johon pääsinkin tutustumaan jo alkuvuodesta Suomen Agilityliiton koulutusohjaajan peruskurssilla, jossa Mari oli vetäjänä liittokouluttajan ominaisuudessaan.

Pääsimme Kaikun kanssa myös tänäkin vuonna edustamaan seuraamme Uudenmaan kennelpiirin agilityn piirimestaruuskisoissa. Pikkumaksijoukkueessamme on vain kolme koiraa, joten tulos pitäisi saada jokaiselle koirakolle. Jännää!

Myös perhoskoira Pekko jatkaa alkeiskurssilla saatuja oppeja seuramme talvikauden treeniryhmässä. Minulla on puolestani myös koulutettavana yksi ryhmä, joten hallilla tulee pyörittyä vähintään kolme kertaa viikossa! Treeniryhmää vetää kanssani kokeneempi kouluttaja, joten saan varmasti aimoannoksen hyvää kokemusta ja oppeja itsellenikin. Treeniryhmässä on myös ihan huippuporukkaa, kuten meidän seurassa tuppaa olemaan. Treeniaika yleensä menee kuin siivillä :)

Tätä kirjoitellessa olen todellisen miesflunssan kourissa (eli joka paikkaa särkee, kurkku ja korvat tukossa, aavistus kuumetta, mutta ei merkkiäkään "oikeasta flunssasta"). Tästä huolimatta tekisi mieli päästä aloittamaan uusi treenikausi saman tien!

Ihan mahtava agility-vuosi tulossa!

(c) Rita L Photo: Agilityn SM-kisat 2017, maksien joukkuerata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti