Kaiku ja porukat Instagramissa

maanantai 10. marraskuuta 2014

Tartu International, 8.-9.11.2014, Tarto

Ensimmäiset ulkomaiset näyttelyt nyt nyt koettu, kun lähdin työkaverini ehdotuksesta heidän matkaansa Tarton KV-näyttelyihin. Porukkaamme kuului minun ja Kaikun lisäksi ystäväni Outi miehineen ja heidän kolme narttukoiraansa.

Aika moista hulinaa oli siis koko viikonloppu:)

Reissun aikana Kaiku sai tarpeellista tottumista narttukoirien kanssa oleiluun. Seurueemme muut koirat tosi saattavat olla sitä mieltä, että Kakella olisi vielä aika paljon opittavaa käytöstapojen suhteen. Ja siis ongelma ei tietenkään ole siinä, etteikö Kaiku tulisi toimeen narttujen kanssa, vaan Kaiku haluaisi olla hieman liian läheisestikin tekemisissä.. :D

Ensimmäinen näyttelypäivä meni ihan mukavasti. Tuomarilla oli mielestäni hiukan erikoinen tapa toimia. En esimerkiksi missään vaiheessa ehtinyt seisottaa koiraa, vaan tuomarin tarkastettua hampaat lähdettiin heti ravaamaan kulmittain ja siitä heti kierrokselle. Kierrokselta palatessa oli jo tulosliput ylhäällä. Minulla ei ole aavistustakaan miten tuomari on ehtinyt katsella koiraa ja sanella arvostelua ja kaikki tämä noin minuutin aikana.

Saimme valioluokassa SA:n ja siitä siis heti pu-kehään, sillä veteraaneja ei ollut. Jälleen seisottaminen skipattiin ja suoraan kierrokselle ravaamaan. En saanut Kaikua oikein kunnolla ravaamaan koko näyttelyn aikana, ja tälle tuomarille se oli selkästi virhe. Jäimme PU2-sijalle ja saimme vara-cacibin.

Tulokset:
VAL-ERI, VAK 1, SA, PU2, vara-CACIB

*Arvostelu päivittyy myöhemmin* 

Tuomari: Ferdinando Asnaghi, Italia


Toinen näyttelypäivä sujui osaltamme loistavasti. Tuomarin linja ja toiminta kehässä sopi tyyliimme paremmin ja kehässä sai hermostunut esittäjäkin henkäistä happea ja esittää koiraa rauhassa. Hiukan jännitin sitä, että tuomari vaikutti etsivän todella iso kokoisia koiria aamupäivällä arvostelemistaan roduista.

Kaikun ravi oli edelleen hirveää tempomista ja päätin että nyt kyllä treenataan ennen seuraavia näyttelyitä. Eli ei muuta kuin kurssille mars! Kumma kyllä, tälle tuomarille meidän neliveto näytti kelpaavan.

Ryhmäkehässä sekä koira että esittäjä taisivat olla niin väsyneitä, että ei oikein onnistunut mikään. Karsiuduimme heti pois ja pääsimme pakkailemaan kamppeitamme kotimatkaa varten.

Tulokset:
 VAL-ERI, VAK 1, SA, PU1, EE-SERT (-> EE MVA), CACIB, ROP

Arvostelu:
Excellent type and balance. Excellent head and expression. Very good neck and top line, very good chest and body. Good tail set, well angulated. Very good coat. ******, free and stable in movement.

Tuomari: Svein Bjarne Helgesen, Norja

****** = ei aavistustakaan mitä arvostelussa lukee :D

HURRAA!!
Kuva: Matti Siirtola

lauantai 8. marraskuuta 2014

KR-näyttely, 21.9.2014, Hyvinkää

Sertin metsästys sai siis jatkoa Hyvinkään kr-näyttelyissä. Meillä kävi tuuri, sillä varsin pieni tolleriporukka oli liikenteessä.

 Kaiku-Karivich selvisi luokkansa voittoon ja tuuletin  mielessäni että askelen lähempänä ollaan. Pu-kehä oli varsin nopea ja kun meidät laitettiinkin ensimmäiseksi niin siitähän riemu repesi :) Minulta kysyttiin voiko koira ottaa sertin (outoa) ja taisin vastata hätäisesti että otetaan!, samalla kun käsi ojossa lähestyin kehätuomaria (ihan kuin serti voisi vielä siinä vaiheessa lipsahtaa jonnekkin muualle, hehe)..

Kaikusta siis FI MVA!!! *tuulettaa*

Sertin jälkeen olin niin sekaisin, että lähdin viemään Kaikua häkiöle ja aloin pakata kamoja. Menin hakemaan kehätoimitsijoilta arvostelua, ja ystävällisesti kerrottiin että 'teillähän jatkuu vielä'. Meinasi siis täpinöissä unohtua ROP-kehään meno :)

Tulokset:
KÄY-ERI, KÄK-1, SA, SERT (-> FI MVA), ROP

Arvostelu:
Good size and colour. Typical head . Balanced head and body. Good neck. Ear and tail correct. Correct colours. Good body lines. Well angulated. Excellent movement.

Tuomari: Boris Baic, Slovenia


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

KR-näyttely, 13.9.2014, Porvoo

Sertin metsästys jatkui Porvoossa.

Näyttelyt sujuivat kaikin puolin mukavasti, mutta PU-kehässä edellinen koira alkoi ärisemään juuri raviin lähtiessä ja Kaiku kuumeni tästä aivan täysin. Kaiku ei muille koirille juuri murise, mutta nyt ei ravaamisesta enää tullut mitään ja palkatessakin Kaiku nappasi niin kiihkeästi lihapullaan, että pieni haava tuli sormeen.

Tuomari pudotti ymmärrettävästi juuri meidät kaksi "huonosti käyttäytynyttä" pois sijoituksilta. Sertiä jaettaessa kaikilla sijoittuneilla oli sertit täynnä ja siten varaserti sitten päätyi meille.

Tulokset: KÄY ERI, KÄK1, SA, VaSert

Arvostelu: Bra huvud, passande ögonfärg. Bra hals.Lagomt vinklad fram och bak. Litet lösa frambens rörelser men rör sig bra från sidan. Vacra linjer med korrekt päls kvalitet. Trevlig temperament. Bra svans.

Tuomari: Bo Skalin, Ruotsi
PU-kehä

Vara-valio ;)

Hieman jäi Porvoon keikasta harmittamaan se, että edellämme olleen koiran omistaja räyhäsi ystävälleen pari häkkiä sivumpana siitä, että olimme olleet Kaikun kanssa hänen mielestään liian lähellä ja siitä syystä heidän näyttelynsä oli nyt pilalla. Hetken päästä sama tarina vielä puhelimessa. Huhhuh!!

Kuten ylimmästä kuvastakin näkee (otettu juuri ennen kun lähdettiin koko porukalla raviin) niin Kaiku on ihan sopivan matkan päässä edellisestä ja Kaiku on tyypilliseen tapaansa täysin keskittynyt lihapullaan. Ja edellinen koira tuijottaa Kakea jo nyt.. En tietenkään viitsinyt mennä mitään sanomaan, mutta jäi vain itseani harmittamaan :/

MH-luonnekuvaus, 31.8.2014, Hyvinkää

Pyörähdimme Hyvinkäällä MH-luonnekuvauksissa ja  täytyy sanoa että olipa mielenkiintoista. Koirasta ei ehkä löytynyt kokonaan uusia puolia, mutta jotkin luonteenpiirteet saatiin vahvemmin esille kuin mitä ne arkena näkyvät.

Alla vielä jotain omaa pohdintaa osa-alueittain.

Osa 1/2



Osa 2/2
 



Kootut selitykset ja pohdinnat ;)
Kuvaus siis järjestettiin kahtena päivänä ja me olimme toisena päivänä. Kaikun käytöksestä päätellen hajuja oli joka puolella aika paljon, koska Kaiku ei meinannut edes malttaa käydä katsastamassa koeyleisöä ja koetyöntekijöitä. Nenä maassa kulki ja ajatukset ihan jossain muualla.
 
Kuvauksen ohjaajana toimi topakka nainen ja itse tietysti jännitin tämän lisäksi aika paljon muutenkin kuvaustilannetta. Tuntuu että tämä näkyi myös koirassa, kun leikkiin ei oikein lähtenyt ja muutenkin hieman vaisu näissä kontaktitilanteissa. Meillä lisäksi leikkiin kuuluu aina paljon ääntä ja Kaikua näytti häiritsevän aivan hiljainen (ainakin minusta kauhean agressiivisen oloinen) leikkiyritys. Vetoleikkejä meillä aika vähän leikitään muutenkaan, joten ymmärrettävästi Kaikun ote lelusta oli pinnallinen, kuten arviossakin mainitaan.

Säikäyttelyosioissa Kaiku käyttäytyi kuten osasin arvatakin, mutta ehkä reaktion voimakkuus tuli vähän yllätyksenä. Koira pinkoo pakoon (pitkälle) ja jättää mamin ihan yksin haalarimiesten armoille ;) No, hyvää tietysti on se että Kaiku palautuu nopeasti. Vaikuttaisi siltä, että Kaikun kroppa reagoi säikähdykseen nopeammin kuin aivot ja kun pienen koiran pää ehtii mukaan tilanteeseen, niin silloin ollaan jo parin kymmenen metrin päässä tapahtumapaikasta. Samalla lenkillä jolkotellaankin jo takaisin ja todetaan et 'eihän tässä mitään ollutkaan, hehhe.'

Aaveet.. Noh. Videolta näkyy :D Kaikusta on moneksi, mutta vahtikoiraksi siitä ei kyllä ole :DD Aaveilla kelpasi topakan ohjaajankin kylki, kun aaveet tulivat liian lähelle minua.

Ampuminen jäi vähän harmittamaan siinä mielessä, että nomessahan treenataan juuri sitä, että koira laukauksen kuullessaan tarkkailee ympäristöä pudotusta silmälläpitäen. Siksi ihmettelen että tulos oli tavallaan "huono" vaikka koira ei mitenkään säikähtänyt tai mennyt lukkoon laukauksesta.







lauantai 13. syyskuuta 2014

FCI World Dog Show, 8.8.2014, Helsinki

Messukeskuksessakin tuli siis Kaikun kanssa pyörähdettyä.

Paikalle pääseminen sujui yllättävän hyvin, vaikka hiukan stressasikin aamuruuhkassa Pasilaa kohti ajella. Paikan päällä järjestelyt jälleen kerran todella hyvät ja Tollerikehäkin Voittaja-näyttelyistä tutulla paikalla, joten suunnistaminen oli helppoa.

Kehän laidalla tuli juteltua Nova Scotiasta kotoisin olevan Kanadalaismiehen kanssa ja hän kommentoi suomalaisten tollereiden olevan kauniita, kovin samallaisia kuin heillä päin. Mielenkiinnolla jäin siis odottamaan tuomarin arviota Kaikusta ja muista suomalais-tolloista. Tuomari tuntui arvostelevan koiria aikamoista tahtia, joten jännittämisaikaa ei ollut ainakaan liikaa.

Pärjättiin kovassa joukossa varsin mukavasti, joskin onnistuin olemaan aivan pihalla näyttelysäännöistä. Minua valaistiin asiasta sen verran, että kyseessä on yleis-eurooppalaiset näyttelysäännöt, en vain muista nähneeni tästä mainintaa nayttelykirjeessä tai muissakaan infopaketeissa. No, lopputulos kuitenkin varsin hyvä.

Tulokset:
AVO-ERI, AVK3

Arvostelu:
Great style, attitude, size and condition.

Tuomari Richard Meen, Canada

Tuota... Tästä arvostelustako maksettiin tosiaan se noin 80 €? Olisi tietysti ollut mukava tietää miksi olimme juurikin luokkamme kolmansia. Mitä oli vialla ettemme sijoittuneet paremmin ja mitä erityisen hyvää koirassa oli, kun kuitenkin kolmanneksi pääsimme?

Tosi raivostuttavaa! Olin niin ärtynyt tästä arvostelusta, että en edes viitsinyt blogia sen vuoksi päivittää. Ja arvostelupaperin saadessani ymmärsin myös miten tuomari pystyi niin rivakkaa tahtia koiria arvostelemaan..

Kuva (c) Virpi Laaksonen, http://virpilaaksonen.kuvat.fi

No, tuomareilla on erilaisia tyylejä ja tällä kertaa tällainen arvostelu. Hyvä kokemus kuitenkin!

maanantai 4. elokuuta 2014

Taipparit, 2.8.2014 Vimpeli

Vimpelin taipparit on käyty ja läpi meni! Yksi läpäisseistä koirista on Kaikun rakas veli Oiva, joten hieno Höpöhäntä-päivä oli siis :) Onnea Tiinalle ja Oivalle vielä!


Vesityötä en ollut edes pohtinut pahemmin, sillä yleensä Kaiku on ollut todella varma vesinoutojen kanssa, niin myös tällä kertaa.

Kun kävin kurkkimassa yleisössä koepaikkaa, alkoi kuitenkin jännittää tosissaan, sillä hakualue oli aika pusikkoista puistomaista metsää. Olemme lähinnä treenanneet havumetsissä, joten aika paljon jännitin hakuruutua.

Hakuruudussa markkeerausvaris tuli nopeasti, no problemo ja sain Kaikun hyvin seuraavallekin noudolle. Kolmannen kohdalla aloin jännittää tosissaan ja mietin vaan että kunpa Kaiku vielä jaksaisi. Neljännelle lähetettäessä en varmaan edes ajatellut enää mitään muuta kuin että universumi antaisi Kaikun löytää vielä yhden variksen.. Ja tulihan se sieltä hyvällä tahdilla! Olin niiiiiiiiiin onnellinen ja huojentunut kun tuomari käski kytkeä koiran. JEEEEEEEE! Palautuksissa olisi kyllä ollut toivomisen varaa, mutta ilmeisesti olivat kuitenkin sen verran hyviä, ettei niistä tullut negatiivista mainintaa arvosteluun.

Hakuruudun jälkeen tuli pieni tauko, jonka aikana ehti vähän koota ajatuksia. Saatoin juhlia vähän liian aikaisin, mutta onnistunut vauhdikas ruutu oli kyllä jo voitto itsessään. Nyt ehti hetken muistutella itselleen että ei se koe vielä ole läpäisty..

Kanijäljet sujuivat kaikilta tosi nopeasti ja kaikki ryhmästämme jäljelle päässeet läpäisivät tämänkin osuuden. Tosi taitavia koiria. Omalta osalta jälki meni vähän jossain unessa, me vaan rämmittiin sinne metsään ja homma hoitui. Kani ei taaskaan tullut aivan käteen asti, vaan tipahti juuri kun olin saamassa sitä. Palautuksia täytyy siis treenata reippaasti loppukesän ja talven aikana.

Loppukesälle ohjelmassa siis NOME-treenejä ja MEJÄä olisi hyvä myös muistutella. Tällä viikolla jatkuu ohjatut agitreenitkin, joten näillä eväillä saadaan varmasti kesä ja syksy mukavasti kulumaan. Katsotaan miten omat taidot riittää tuon NOME:n treenaamisessa, että mikä koekunto meillä ensi kesänä on. Toiveissa kuitenkin ALO-startti ensi kesän alkupuolelle.










torstai 31. heinäkuuta 2014

Jes, vihdoinkin koepaikka taippareihin!!

Jeee! Vihdoinkin koepaikka taippareihin! Maanantaina vihdoin tuli kauan odotettu vahvistusviesti, että koepaikka saatiin Tolleritaippareihin. Enpä ehtinytkään ilmottautua kuin 5:n eri kokeeseen, ennen kuin paikka irtosi.. Puuh! Taippareissa mukana myös Kaikun veli, joten kivaa että on tuttuja naamoja kokeessa helpottamassa jännitystä.

SNJ:n kesäleirin treenistä jäi hyvä maku, saatiin tosi paljon onnistuneita noutoja alle. Nyt vielä tehty muutamat treenit kotosalla ja kasvattajan luona, niin oisikohan tuo koira nyt taipparikunnossa. Hankalin paikka meille tulee varmasti olemaan hakuruutu. Toivotaan, toivotaan että Kaikulla säilyy riittävän pitkään luottamus siihen että ruudussa tosiaan on vielä lintusia.

Viikonloppuna siis tiukat paikat edessä, raporttia seuraa...

Muita tulevia tapahtumia on ensi viikolla järjestettävä FCI World Dog Show, johon ei kyllä olla yhtään valmistauduttu (no, Mäntsälän näyttelyitä lukuunottamatta). Tavoitteena olisi tänään trimmailla hapsottavat korvakarvat (ne on kohta rastoilla) ja tassukarvat, sekä lyhentää kynnet. Tulossa siis Kaikun inhokki päivä ;)

MaailmanVoittaja-näyttelyihin meillä ei ole mitään tavoitteita tai odotuksia. Kunhan mennään fiilistelemään ja katsomaan meininkejä. Kaikulla on lähtenyt aika paljon karvaa ja kuitenkin meillä nyt tärkeimpänä prioriteettina on tämän viikon taipparit. Aikataulujen suhteen tuo perjantai tulee olemaan aivan järkyttävä. Kehä alkaa klo 9:00, joka tarkoittaa sitä että jos julkisilla haluaa messukeskukseen mennä niin saat sitten jakaa junan tsiljoonan ärtyisän työmatkalaisen kanssa. Ja eihän koiran kuljetus mikään ongelma ole, vaan se kevythäkki..

Sen lisäksi, että messarilla pitää olla naurettavan aikaisin (minulla on vaikeuksia päästä edes töihin yhdeksäksi ja nyt pitäisi olla jo aiemmin, piski puunattuna ja itse edes jollain tavalla ihmismäisessä olemuksessa) , niin tollereita on ilmoitettu näyttelyihin 99 kpl. 99!!!!!!! Huh :D

Näyttelyt: Mäntsälä KR, 20.7.2014

Päätin ilmoittaa Kaikun Mäntsälän näyttelyihin jotta saisimme vielä ennen MaailmanVoittajaa pientä näyttelytreeniä ja kun nämä näyttelyt olivat niin edulliset ja lähelläkin meitä. Valmistautumista hankaloittivat samalle viikonlopulle osuva SummerSound festari, jossa olemme kaveriporukalla olleet mukana jo useamman vuoden ja tänäkin vuonna kaikki kolme päivää. Kun vielä näyttelykirjeestä kävi ilmi että tuomari on vaihtunut, harkitsin että olisiko pitänyt jättää näyttelyt kokonaan väliin.

Päätin kuitenkin lähteä treenin vuoksi pyörähtämään näyttelyissä. Kaikun siistimiset jäivät "hieman" viimetinkaan, tassukarvatkin leikkasin kehän laidalla hetki ennen kehään menoa ;P Ja trimmaamisesta ei tosiaan ollut kyse, sillä töyhtöt todellakin leikattiin kynsisaksilla. Lopputuloskin oli hieman.. eh.. karu. No, vähän sopivaa sukimista, niin kyllä sen hetken vältti.

Kehässä Kaiku oli jotenkin super energinen, tuomariakin tämä taisi miellyttää kun useampaan kertaan mainitsi 'sähäkän pikku uroksen' Kaikusta puhuessaan. Ja tosiaan, Kaiku oli ehdottomasti pienimpiä uroksia tässä näyttelyssä. Kehän laidalla tilannetta seuraillessani ajattelin, että ei varmaan pärjätä kun kaikki muut on niin kookkaita ja komeita uroksia.

Loppuhyvin kaikki hyvin, tulimme avoimessa luokassa ykköseksi ja kaikista uroksista kolmanneksi. Juu, niin.. Kaikuhan olisi voinut olla vielä nuorten luokassa, mutta koska emäntä on taas vähän väsyneenä ilmoittanut koiraansa, niin ollaan parit viimeiset näyttelyt oltu jo avoimessa luokassa :D Sertikin saatiin, mutta harmillisesti kaksi päivää liian aikaisin.

Tulokset:
AVO-ERI, AVK1, SA, PU3, SERT

Arvostelu:
Hyvän kokoinen uros. Erinomaista rotutyyppiä. hyvät mittasuhteet. Hieno maskuliininen pää. Valpas ilme. Hyvä kaula. Vahva selkä. Erinomainen runko, hyvät kulmaukset. Hyvä raajaluusto ja tassut. Liikkuu sivulta terhakkaasti hyvällä askelmitalla ja asenteella, hyvin häntäänsä käyttäen. kaunis väritys. Hyvä karvapeite. Mukava kokonaisuus.
Tuomari: Kati Heiskanen


Kuva: korvakoirat.kuvat.fi
Näyttelyissä mukana myös Kaikun sisko Minni, joka tuli luokkansa toiseksi ja sai myöskin kolmannen sertinsä! Onnea! Kiitoksia Minnin entouragelle juttuseurasta ja valokuvista :)
Kuvannut Henna Kurhila

Kuvannut Suvi Sivo

Mielenkiinnolla jäämme odottamaan kuinka kauan se viimeisen sertin metsästys jatkuu. Tuntuu että nyt näitä on tullut ihan yllättävinä hetkinä, siis silloin kun itse katson koiraani ja ajattelen että tänään saa olla tyytyväinen jos tulee EH.. Voipi olla että se viimeinen serti tulee sitten joskus vuosien päästä..

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Näyttelyt: Pöytyä KR, 15.6.2014

Pyörähdettiin Kaikun kanssa eilen aurinkoisella Pöytyällä ja meni kyllä aika nappiin tämä reissu! Näyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä vain 11 tolleria, joista vielä yksi jäi tulematta paikalle. Aika pieni porukka siis.

Kommelluksitta emme tietenkään Kaikun kanssa selvinneet tälläkään kertaa, sillä heti ensimmäistä kierrosta avo-kehässä ravatessamme huomasin näyttelyhihnan irronneen pannasta :D Onneksi lihapullista sekaisin menevä koiruus ei tajunnut lähteä viereltä hortoilemaan minnekään, niinpä ravailimme loppu ringin niin että minä pidin pelkästä snake-pannasta kiinni. Olisipa ollut kiva nähdä oma ilmeeni kun tajusin koiran menevän omia menojaan, mutta kukapa tietää jos vaikka tämän sähläyksen ansiosta jäimme tuomarin mieleen paremmin. 'All publicity is good publicity?', ja niin edelleen.. D:

Loppu päivä sujui oikein mukavasti vaikka jännitin ryhmäkehää tosi paljon. Onneksi viereisestä teltasta tuli neuvoja ja ohjeistusta ryhmäkehän kulusta :) Minut myös värvättiin esittämään heidän yhtä cavalier kingcharlesinspanieli koiraansa ROP-kasvattajaryhmään. Esitettävä Fani hurmasi minut täysin, huikean suloinen koira. Oli oikein mielenkiintoista päästä kokeilemaan pienemmän koiran esittämistä, mutta alla olevasta kuvasta näemme, että vielä olisi harjoiteltavaa. Kennel Wauhtipyörän oli kuitenkin BIS-KASV, joten ei se minunkaan osaltani aivan penkin alle mennyt :)

Kennel Wauhtipyörän cavalier kingcharlesinspanielit BIS-kasvattajaryhmä, onnea!

Kaiku siis:
AVO-ERI, AVK1, ROP, SERT
Ryhmäkehässä pääsimme 6:n parhaan joukkoon, mutta ei sijoitusta.

Arvostelu:
Erinomainen tyyppi ja koko. Urosmainen. Kaunis pää ja ilme. Oikea hampaisto. Hyvä kaula ja ylälinja. Erinomainen eturinta. Hyvät kulmaukset ja sivuliikkeet. Etuliike voisi olla tasapainoisempi. Oikeat merkit ja karvan laatu.

Tuomari: Irina Poletaeva


Kaikusta ei valitettavasti ole eiliseltä poseerauskuvaa, kaksin kun olimme liikkeellä. Lisäilen kuvia, jos jostakin sellaisia saan haltuuni.

Jälkipuintia: Ryhmäkehässä pyörähtäminen oli mielenkiintoista, mutta ihmettelen hiukan systeemiä. Tällä kertaa tuomarina oli Leila Kärkäs, joka siis nosti ryhmän parhaiksi 3 spanielia ja portugalinvesikoiran. Ilmeisesti siis eri spanielit olivat erittäin hyviä tässä näyttelyssä. Pohdin vain, että kuinkahan paljon tuomarin oma mielirotu painottuu näissä valinnoissa?

Sen vähäisen verran kun olen ryhmätuloksia katsellut, niin vaikuttaa siltä että noutajien on melko hankalaa pärjätä ryhmäkilpailussa, vai olenko ihan hakoteillä?

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Tollerileiri, 6.-8.6 Himos

Pyörähdettiin Kaikun kanssa ensimmäistä kertaa Tolleriyhdistyksen tollerileirillä ja mukavaa oli!

Treenasimme NOU-ryhmässä ja treenisuunnitelmaa läpikäydessä ajattelin, että tulipa ilmottauduttua "liian helppoon" ryhmään. Ryhmämme oli kuitenkin sen verran pieni, että treeniä oli mahdollista räätälöidä tarpeen mukaan ja me saimme siis Kaikun kanssa tehdä hiukan haastavampia juttuja. Lisäksi ryhmän juoksuisesta nartusta saimme hyvää häiriötä treeniin.

Näin jälkikäteen ajatellen, perusasioiden kertaaminen ja vahvistaminen teki meille kyllä todella hyvää. Kaikulla on haku ollut vähän laiskaa viimeaikoina, joten erityisesti sen onnistumiseen olen tyytyväinen. Koira sai varmuutta ja ohjaaja onnistumisia. Ja onhan se kivaa kerrankin olla ryhmässä edistynein ;)

Kouluttajan mielestä olisimme valmiita taipumuskokeisiin, mutta kovin hankalaa tuntuu olevan koepaikan saaminen! Kahdesti olen ilmottanut ja lopputuloksena 7. ja 10. varasija.. Harmittaa, kun kokeisiin ilmoittautuessa joutuu kuitenkin varaamaan koko viikonlopun koetta varten JOS vaikka koepaikka irtoaisi. Kun saa tiedon koepaikasta/varasijasta, niin on jo myöhäistä ilmoittautua esim. näyttelyihin.

Ei Heilaa(n) helluntaina, vaan Tyryyn tekemään vesinoutoja
 Sain myös viimeinkin ilmoittauduttua SNJ:n leirin koulutusryhmiin. Ma-ti NOME alo sekä to-pe NOME alo on meidän treenilukkarissa.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Epäviralliset noutokokeet: Pirkan Damit 5.4.2014, Pälkäne

Lähdimme omalla Höpöhäntien joukkueella testaamaan taitojamme Pirkan Dameihin, Kaikun lisäksi joukkueessa oli kaksi siskoa.Tämän lisäksi Kaikun velipoika oli Tollereiden joukkueessa kisailemassa, joten oikein hyvä Höpöhäntäporukka liikenteessä.

Dameja varten tehtiin muutamia treenejä, mutta pakko kyllä myöntää että ihan kauheasti emme ehtineet valmistautua. Kaiken lisäksi, minua jännitti linja ja kakkosmarkkeeraus niin paljon, että unohdin hakuruudun treenaamisen kokonaan :-O  Tästä johtuen Kaiku oli (no okei, minä myös) ensimmäisessä tehtävässä vähän pihalla ja tuomarikin huomautti, että koira ei vaikuttanut oikein tietävän mitä pitäisi tehdä. Kaiku oli kuulemma juossut useammankin damin läheisyydessä, mutta olisiko sitten ollut vaakkuja etsimässä.. Ken tietää!

Keli, seura ja Rönnvikin viinitilan puitteet tekivät päivästä hienon ja kaiken kaikkiaan Damit sujuivat siis oikein mukavasti.

Arvostelu:

Ohjaus, 9/20 p.
Lähempi dami tulee helposti käteen, 9 p.
Kauempaa damia ei saada useista yrityksistä huolimatta, 0 p.

Markkeeraus, 18/20 p.
Toisella lähetyksellä tuo ensiksi heitetyn, 8 p. (hihna -1p, 2. lähetys -1p.)
Toiseksi heitetty menee hyvin, 10 p.

Haku, 9/20 p.
Kattaa melko hyvin koko alueen, löytäen 2/6 damia.

Yhteistyö, 14/20 p.
(Hakurastilta) Hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa, ohjataan miellyttävällä tavalla. 9/10 p.
(Ohjaus + markkeerausrasti) 5/10 p.

Yhteispisteet: 50/80 pistettä.


Näyttelyt: Kouvola RN 1.3.2014

Turun näyttelyiden jäljiltä päädyin ilmoittautumaan Kouvolan ryhmänäyttelyihin, mutta tämän reissun olisi kyllä voinut jättää väliin :P

Kaikulle nimittäin sattui kauhea karvanlähtö, pahin aika juuri tälle viikonlopulle. No, pakko myöntää että omaa tyhmyyttäni vien Kaikun vielä uimaan edellisenä iltana, en vain raaskinut perua uintikertaa Onnenkoirassa muiden pentuelaisten kanssa, kun Kaiku nauttii polskimisesta niin kovasti!

No, kaiken tämän seurauksena Kaikun takamuksesta lähti karvaa tuppoina ja keräsin niitä vielä näyttelypaikallakin kakkapussillisen verran piskistä irti. Harjaamalla Kaikun turkin sai siedettäväksi, kunnes koira liikahti, jolloin taas uusi tuppo lähti sojottamaan jostain. Pahinta on tietenkin se, kun juuri on saanut koiransa mielestään hyväksi harjattua ja sitten vilkaisee kilpasiskoja ja -veljiä ja toteaa, että ei nyt ihan samalla tasolla olla :D Nyt se naurattaa, mutta silloin ei..!

Pahinta koko reissussa oli kuitenkin hallin aivan kauhea pohjamateriaali. Hallin vihreä "tekonurmi" oli pöllyävää vihreää jauhetta ja eikös Kaiku päättänytkin helpottaa kutisevaa karvanlähtöään piehtaroimalla juuri ennen kehää. Vihreää oli todella vaikea saada turkista (housuista, kengistä, takista, häkistä, laukusta..) irti, joten kehään mentiin hiukan vihertävällä turkilla :)

Tuomarilla oli todella tiukka linja. Uroksissa SA vain Kaikun kehässä kilpailleelle Zaraja Remingonille (VSP, SERT). Nartuissa SA:ta sentään 4:lle. Oli kyllä vähän kummallista. Saimme kuitenkin hyvän arvostelun, mikä ei tässä karvatilanteessa suinkaan ollut itsestäänselvyys. Myös maininta hyvästä esittämisestä lämmitti mieltä ja täten uskaltaudun kai vielä toistekin kehiin :)

Arvostelu:
NUO ERI, NUK2

Maskuliininen uros, erinomaista tyyppiä. Hyvät mittasuhteet. Maskuliininen hyvän mallinen pää, jossa sopiva vahvuus. Hyvä kaula ja ylälinja. Hieman niukasti kulmautunut edestä, sopivasti takaa. Hyvä runko ja luusto. Hieman lyhyt lantio. Löysyyttä kyynerpäissä. Sivusta liikkuu hyvin ja kantaa itsensä hyvin. Turkki lähdössä, mutta erittäin hyvän laatuista. Miellyttävä käytös ja esitetään hyvin.

Tuomari: Tarja Hovila


Note to self: Älä enää laita näyttelyihin matalia farkkuja, vaikka luuletkin, että aluspaita seivaa tilanteen.. ;)

Näyttelyt: Turku KV, 19.1.2014 Turun messuhalli

Messarin näyttelyistä innostuneena ilmottauduin hetimiten seuraaviin näyttelyihin ja päätin yhdistää näyttelyreissuun miniloman. Pakkauduimme siis Kaikun ja äitini kanssa pikkuruiseen 92-vuoden Renault Cliooni kauhean tavaramäärän kera (kyllä, se auto on tilaihme!) ja suuntasimme kohti Turkua.

Oli mielenkiintoinen kokemus majoittua ensimmäistä kertaa koiran kanssa hotelliin. Varasin huoneen näyttelyiden sivuillakin mainostettuun HamburgerBörsiin. Kaikki meni tosi kivasti! Aulassa ihmiset rapsuttelivat Kaikua ja hotelli antoi pienen lahjapussukan mukaan koiralle :)

Koska olimme aivanTurun keskustassa ja näyttelypaikka oli melko lähellä, luulin voivani ottaa rennosti näyttelyaamuna, VÄÄRIN!! Minä se kyllä osaan järjestää kiirettä ja stressiä itselleni vaikka olisi muuten tehty kaikki niin helpoksi. Eli, talla pohjassa näyttelypaikalle ja äiti kantamaan kevythäkkiä kohti kehää. Voi äiti parkaa, kun joutui kuuntelemaan äksyilyäni.

Onneksi kehän laidalla oli jo paljon tuttua porukkaa ja stressitasoja saatiin vähän laskettua :) Koira nopeasti suihkupullon ja harjan alle ja itselle jakku niskaan ja kehään. Äiti toimi kameraoperaattorina, joten kuviakin jäi muistoksi tästä reissusta.

Ilmeisesti me Kaikun kanssa toimitaan aika hyvin paineen alla, sillä kehässä sujui tosi hyvin, vaikka ei lainkaan keritty ottaa testiraveja ennen kehään menoa.

Arvostelu:
JUN ERI, JUK1, SA, PU3 SERT

Erinomaista tyyppiä oleva keskivahva erittäin lupaava runkoinen juniori, joka voisi esiintyä hieman hoikempana. Hyvä ylälinja. Hieman pitkä lanneosa. Erinomainen lupaava pää ja ilme. Tyypilliset kulmaukset ja erinomaiset liikkeet. Löysyyttä edessä.

Tuomari: Jaana Hartus

JEEEEE!!!! Eka serti! En ollenkaan edes tajunnut sitä kun jotain tuupattiin käteen ja onniteltiin. Ajattelin että antoivat väärälle henkilölle.:D





 Lopuksi pyörähdettiin vielä kasvattajaryhmänä kehässä, tämäkin ihan uusi kokemus minulle! Hyvältä näytettiin!! :)

Näyttelyt: Voittaja 2013, 15.12.2013 Helsinki

Noniin, uskaltauduin sitten ilmoittautumaan Messarin näyttelyihin. Tällä vähäisellä näyttelykokemuksella en odottanut suurta menestystä, mutta halusin hyödyntää viimeisiä mahdollisuuksia käydä junioriluokassa Kaikun kanssa ja nähdä itsekin ensimmäistä kertaa näin ison luokan näyttelyt.

Pehmeänä laskuna näyttelyihin valmistautumiseen toimi Tolleriyhdistyksen talkoilu, eli pääsin edellisenä päivänä töihin messukeskukseen ja siten scouttaamaan kehiä ja niiden ympäristöjä :)

Arvostelu:
JUN ERI, JUK-2, SA

Lovande junior. Fin helhet. Trevligt huvud och uttryck, harmonisk konstruktion. Bra ben och tassar. Fin bröstkorg med bra djup, utmärkt överlinje. Starkt bakställ men lite knappa vinklar. Vacker päls. Rör sig trevlingt men lite höga frambensrörelser. Mycket välvisad.

Tuomari: Henric Fryckstrand, SWE



PS: Ensimmäisen kerran SA ja MYCKET VÄLVISAD!!!!! :D Hurraa!

lauantai 3. toukokuuta 2014

Näyttelyt: Tollershow junioriluokka, Lahti 1.9.2013

Tollershowhun valmistautuminen meni lievästi sanottuna 'viime tippaan'. Lähdin jo valmiiksi hiukan myöhässä liikenteeseen, mutta monien mutkien kautta matkamme kesti kauemmin ja jossain vaiheessa matkalla Espoosta Lahteen olin aivan varma ettemme edes ehdi kehäämme.

No, Lahden Radiomäen kentälle saavuttiin noin 5 min ennen kehän alkua.  Autolta kehille päin ryysätessäni minulla oli toisessä kädessä koira, toisessa kevythäkki ja olalla kassi. Parkkipaikalla, puolessa välissä matkaa totesin, että nopeammin pääsen jos hylkään häkin ja ryntään koiran kanssa kehille. Koiraa en ehtinyt edes harjata, kun jo kehään piti mennä. Onni onnettomuudessa oli rankka sade, joka pörhisti Kaikun turkin näyttämään entistäkin paksummalta ja olisi muutenkin tehnyt harjaamisesta turhaa. :D

Aamupäivän stressin ja jännityksen päätteeksi näyttelyt sujuivatkin odotettua paremmin, kun Kaiku ja velipoika sijoittuivat kilpailuluokassa (Kaiku 4. ja velipoika 3.). Nämä olivat vasta kolmannet näyttelyt, joten edelleen palloilen kehässä miten sattuu ja olen pihalla tapahtumien kulusta.

Arvostelu:
JUN ERI, JUK 4

Erinom. tyyppiä olevan, erinom. lihaskunnossa esiintyvä kompakti nuorukainen, jolla varsin lupaava pää. Hyvät silmät. Ikäisekseen erittäin hyvä runko. Kaula voisi olla hieman pidempi. Hieman pysty olkavarsi, muuten kulmaukset OK! Liikkuu tyypillisen leveällä askeleella.

Tuomari Jaana Hartus


Sijoittuneet urokset, huomatkaa Kaikun hieno poseeraus. (c) Risto Syrjä

Näyttelyt: KV junioriluokka, Tervakoski 28.08.2013

Elämäni toisiin näyttelyihin lähdettiin Tervakoskelle. Jännitti kovasti ja tuskaisen kuuma kesäpäivä ei auttanut tukalaa oloa :)

Omasta mielestä esittäminen sujui heikosti, muistan harmitelleeni kovasti sitä, että Kaiku väisteli tuomaria. Näin videon kehästämme jälkikäteen ja eihän se nyt ollenkaan niin huonosti mennyt. Täytyy vissiin miettiä videon ottamista jatkossakin, ei sitä omiin havaintoihin kannata jännittyneenä näemmä luottaa!

Arvostelu:
JUN EH, JUK 2

Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää, vielä kovin pentumainen ilme. Hyvät silmät ja korvat. Riittävä kaula. Hieman periksiantava selkä. Niukka eturinta. Oikean mallinen rintakehä. Hieman lyhyt olkavarsi. Oikea alkelpituus ja hännän asento. Hieman leveä edestä. hieman varovainen käytös.

Tuomari Leni Finne

Näyttelyt: RN pentuluokka, Halsualla 17.3.2013

Päätin vihdoin aktivoitua Kaikun blogin kanssa ja aloitan sarjan, jossa käyn läpi kaikki tuloksemme. Toistaiseksi tuloksia on vain näyttelyistä, mutta tavoitteena olisi saada virallisia tuloksia muistakin lajeista.

Postaussarja alkaa Kaikun ensimmäisistä näyttelyistä, eli epäviralliset tulokset Halsuan ryhmänäyttelyistä vuodelta 2013.

Halsuan näyttelyt järjestettiin aivan sukulaiseni naapurissa, joten vaikka asummekin Espoossa, oli Halsualle syytä lähteä näyttäytymään muutenkin kuin vain näyttelyissä.  Nämä olivat ensimmäiset näyttelyni ikinä, joten jännitti tosi paljon ja olin pääasiassa aivan pihalla kehän tapahtumista :)

Arvostelu:
Pentuluokka 1. sija, ei kunniapalkintoa

Hieman raskaan ja matalan vaikutelman antava uros, jonka kallo saa vahvistua. Pyöreät silmät, pitkä kuono-osa. Hyvät korvat. Hieman etuasentoiset lavat. Ylälinja saa kiinteytyä. Riittävät takakulmaukset. Hyvä häntä. Kaunis turkki. Vielä hyvin pentumainen käytös, tarvitsee itseluottamusta.

Tuomarina Markku Kipinä